Ulko-ovella odottaa musta farmari mallinen Bemari. Keke nousee autosta ja tulee mummon luo auttaakseen tätä. ”Eläpä hättäele. Otat sen laakun ensin siitä, anna tuolle eukolle se.” mummo määrää ja osoittaa Mirjaa. Mirja ei ymmärrä mitään ja kulkee kuin tsombi istumaan auton takapenkille. Sirkku ottaa laukun, laittaa Mirjan oven kiinni ja kulkee toiselta puolelta istumaan autoon. Yhtäkkiä Sirkku alkaa muistella aamupäivän tapahtumia. ”Haravoin pihaa ja äkkiä minut pysäytti jokin tuntematon, se oli kumma tunne. Huomioni kiinnittyi kuin naulittuna linnun lauluun joka kuului tallin päädyssä olevasta kuusesta. Olin aivan varma, että se on satakieli. Ei niitä ikinä ollut aiemmin kuulunut. Minua alkoi itkettää ja tunsin, että nyt isä lähtee. Tiesin sen. Hän lauloi minulle. Sanoi, että muista tyttö laulaa. Laula sillä kauniilla äänelläsi, joka sinulle on annettu. Se on sinun juttusi se.” Sirkku muistelee ja tuijottaa ilmeettömänä ikkunasta ulos. Autossa vallitseva hiljaisuus tuntuu pa
Sirkku kaivaa soivan puhelimen nahkatakkinsa taskustaan ja katsoo näyttöä. Näytössä lukee tuntematon numero. Hän työntää puhelimen takaisin taskuunsa ja rasittuu pelkästä ajatuksesta, että joku soittaa. Sairaalan syöpäosaston käytävällä leijailee kalman tuoksu. Kuolemaa odottavat ja kituvat potilaat makaavat sängyissään odottaen kidutuksen loppumista. Sen näytelmän on Sirkkukin nyt omakohtaisesti nähnyt. Naishoitaja astelee Sirkun luo ja ojentaa nipun papereita. Hänen katseessaan välittyy pahoittelun ja osan oton myötätunto. ”Tässä ovat nyt kaikki. Teillä on hänen tavaransa siinä.” hän viittaa kassiin Sirkun jaloissa. ”Voimia ja jaksamista surutyöhön”. Sirkun kädet tärisevät, kun hän ottaa paperit ja tunkee ne paperikassiin muiden tavaroiden sekaan. Edessä on suo jonka rämpimisestä hänellä ei ollut aavistustakaan vielä kuukausi sitten. Vastuu on yksin hänen. ”Kuollu on kuollu, lähetään nyt. Kahville pittä piästä tämän mummon!” mummo pyörittää punaisilla nahkahans